Kontrastien arvosta

  

Tuntuuko siltä että onnellisen elämän määritelmä on lupsakkaa arkea ja flowta, mukava sekoitus hyvältä tuntuvia tunteita, turvallista peruselämää kroppa mieli ja koti kondiksessa. Ei pelkoa eikä huolta, mielenmyllerryksestä puhumattakaan.

Paradoksiksikin sitä voisi kutsua, sitä että suoraviivaisesti pyrkimällä sinne se yhä kauemmaksi pakenee, ihmiselämän tasapaino.

Mitä pitemmälle tätä loskaa, lumoutumista, huolta ja haltioitumista elää, sen vakuuttuneemmaksi tulee siitä että ah niin ihanan arjen hyväntekijä ja hoksauttaja on kontrasti. Ilman sitä ei ihmispolo ymmärtäisi iloita onnensa välähdyksistä, helmihetkistään.

Kun on astunut kivuliaasti legopalikan päälle, myötäelänyt vakavasti sairaan ystävän ahdistusta ja saanut nipun valkoisia kirjekuoria aamupostin mukana humauttaa kaksivuotiaan spontaani: “mun pehmeä äiti” superläpimän ailahduksen kehoon pitkäksi aikaa.

Kun mahataudin jyrättyä perheen petivaatteineen ja mattoineen allensa saa viimeisen koneellisen pyykkiä narulle ja pyyhkäisee pöydän pinnalle leivänmuruttoman alueen johon laskee kahvimukin, istahtaa siihen penkille selän vihlaisun muistuttaessa salitreenin väliinjäämisestä, tuntee kahvimukin lämmön käsissään, kuulee hiljaisuuden ja huokaisee. Sieltä se tulvahtaa, onnen tunne siitä että elämä on nyt ja tässä. Ei sitku vaan nyt, tuota eilistä kaaosta vasten sen aistii: Tuntee, näkee ja kuulee, me ollaan elossa, voimakkaasti ja väkevästi, nyt.

Kaksivuotiaan raivarinjälkeinen seesteisyys. Perheperjantai sotkuisessa kodissa kiireisen arkiviikon jälkeen, ennen siivouspäivää. Siivottu koti sotkuisen perheperjantain jälkeen. Joulunpyhien löllöttelyn ja ajelehtimisen vaihduttua rytmikkäisiin lähtöihin ja tuloihin oven käydessä jatkuvasti. Ja kuningatartila, kokemistani kontrasteista kaikkein voimallisin: Synnytyskivun kadottua uuden ihmisen katse syvälle silmiin ja sieluun.

Kääntämällä katseen kipupistettäkin kohti ja uskaltamalla tuntea sen viheliäisenkin olon, elämänvärit lisääntyvät myös skaalan kirkkaammalla puolella. Sietäkäämme siis raadollisuutta, keskeneräisyyttä ja ristiriitatilannetta. Katsokaamme armollisesti sotkua ja selluliittia, ahdistusta ja melua. Ilman taustaa et näe kohdetta, ilman varjoa et valoa.

Värisuoran kaikki värit näkevä on rikas.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *