Mikä sille tuli? Ei noin voi ajatella!

Istun bussissa neljän pienen lapseni kanssa. Olemme olleet aamusta asti liikkeellä, kaupassa ja puistossa retkellä. Lapset innostuvat laulamaan joululaulua: Tip tap tip tap.. Keskellä kesää! Asia huvittaa minua ja lähellä istuvaa pariskuntaa. Olen hyvilläni että kotimatka sujuu rauhallisesti, puistossa kinasteltiin ja itkettiin, nyt on seesteinen tunnelma. Bussi pysähtyy ja keski-ikäinen mies katsoo minuun poistuessaan, sanoo: Voisi ajatella muitakin kuin itseään, menkää kotiinne meluamaan. Pahoitan mieleni, loppupäivä menee ankeissa ajatuksissa. Mikä oikeus miehellä oli moittia lasten iloa? Eikö me saada matkustaa julkisilla jos lapsista lähtee ääntä? Tiukkapipoinen ja ankea ihminen. Suututtaa ja ahdistaa.

Tai ehkä voikin

Oliko miehellä murheita? Oliko hän kenties eronnut ja menettänyt erossa yhteyden rakkaisiin lastenlapsiinsa ja nyt lasten laulu osui häntä kipeään kohtaan? Oliko hän juuri ollut syöpäsairaan dementoituneen äitinsä luona saattohoito-osastolla nyt mieli täynnä surua ja haikeutta, puhumattomia asioita? Tai elikö hän lapsuutensa alkoholistiperheessä kohtaamattomuuden nujertamana, ilman aikuista joka kuulisi hänen lauluaan? Oliko hän muuten vain stressaantunut, ollut päivän hälinän keskellä, kuormittuneena ja väsyneenä? Täydessä bussissa lasten äänet olivat viimeinen korsi kuorman päälle. En voi tietää, mutta jokatapauksessa hänen kartallaan lasteni laulu edusti jotain josta nousi halu kommentoida asiaa.

Kartta ja maasto

Eräs merkityksellisimmistä arkeeni sulautuneista asioista on NLP:n yksi taustaoletuksista, kartta ja maasto. Jokainen luo omaa todellisuuttaan koko ajan muuttuvalla kartallaan. Kartta on jokaisella omanlaisensa. Sen avulla suunnistamme maastossa, elämässä. Kartta ei ole maasto ja kahta samanlaista karttaa ei ole. Mikään kartta ei kuvaa todellisuutta kokonaan, eikä koskaan täysin tarkasti.
Olen tehnyt parhaat mahdolliset valinnat elämässäni niiden tietojen pohjalta joita minulla on ollut. Ei minua ole rajoittanut maasto, eli todellisuus, vaan oma päänsisäinen karttani siitä minkä olen kokenut mahdolliseksi ja hyväksi minulle. Minun totuuteni on vain yksi tulkinta maastosta, se on minun käsitykseni maailmasta, millainen se on ja mikä on minulle mahdollista.

 

Väljyyttä ajatteluun

Kartta ja maasto- ajatuksen hyödyt näkyvät niissä tilanteissa joissa joku ihminen reagoi asioihin hyvin eri tavalla kuin minä. Ilahduin kun tajusin ensimmäisiä kertoja ajattelevani aikaisemman pelkän ärtymyksen tai vastustuksen lisäksi: Ahaa, mielenkiintoista, mitähän merkintöjä tuon ihmisen kartalla on? Miten tämä reaktio sai syntynsä? Jos ennen pelkästään närkästyin ja tuomitsinkin, nyt yhä enenevissä määrin herää myös uteliaisuus ja halu yrittää ymmärtää.
Asiaa voisi havainnollistaa myös näin: Jonkin ihmisen kartalla on tienristeys josta voi kääntyä noin vain. Minun kartallani ei siinä kohtaa ole risteystä ollenkaan vaan suora leveä tie, jonka vieressä kulkee kenties korkea kallionseinämä. Ei siis mahdollisuutta kääntyä. Kun kanssakulkija sitten kääntyy, on oma reaktioni hämmästys: Eihän tässä ole tietä mihin kääntyä! Ajatus kartasta ja maastosta antaa ihmisten väliseen kommunikointiin väljyyttä ja armollisuutta. Oma kartta on jokaiselle totta ja karttojen vertailu antaa lisätietoa ja mahdollisuuksia ymmärryksen lisääntymiseen ihmisten välillä.

Ikivanhat merkinnät

Kartan kerroksissa meillä jokaisella on myös ikiaikaisia, hyvin syviä perusmerkintöjä jotka ovat biologian ja ihmiskunnan historian muovaamia. Esimerkkeinä sukupuoleen, miehenä ja naisena olemiseen liittyvät vaistonvaraiset merkinnät: Halu puolustaa ja suojella perhettään sekä hoivavietti jälkeläisiä kohtaan. Mielenkiintoisia eroja löytyy myös miesten ja naisten karttojen ”pohjamerkintöjen” välillä. Esimerkkinä tilanne jossa olemme perheenä matkalla johonkin emmekä löydä päämäärää. Minä naisena haluan heti kysyä reittiä joltakin ohikulkijalta, mieheni taas haluaa löytää itse perille. Miehellä on ehkä kartassaan laumanjohtaja-merkintä jonka mukaan johtaja vie laumansa perille itse. Kysymättä muilta.

Ovatko karttojen merkinnät pysyviä? Ovatko ne muokattavissa?

Kartta muuttuu koko ajan elämän täyttyessä. Jokainen kokemus tuo karttaan uutta sisältöä. Jotkut merkinnät tuntuvat ikuisilta, ne ovat kuin kiveen hakattuja ja vaaditaan suuri maanjäristys jotta ne muuttuisivat. Osa merkinnöistä on pinnassa, kevyitä. Osa on ikään kuin ”tehdasasetuksissamme”, ne ovat ihmisyyden perusmerkintöjä. Osa merkinnöistä kulkee suvuittain jokaisen sukupolven jättäessä niihin oman jälkensä käsityksestään totuudesta.
Omaa karttaansa voi ja kannattaa tarkastella. Ymmärryksen lisääntyessä omaa kartttaa ja sen kiemuroita kohtaan on myös huomattavasti helpompaa suhtautua kanssakulkijoiden joskus hyvin erilaisiin karttoihin. Sukupolvien kerrosten merkintöjä voi katsoa kriittisesti mutta myös mielenkiinnolla ja arvostaen, pohjalla ajatus siitä kuinka jokaisella merkinnällä on positiivinen lähtökohta. Kukin niistä on piirretty siinä ajassa vallalla olleissa olosuhteissa niillä voimavaroilla, tiedoilla ja taidoilla jotka merkitsijällä on kulloinkin ollut.

Räkänokastakin mies tulee vaan ei tyhjännaurajasta

Jotkut kansakuntamme erilaisiin aikakausiin ja vaiheisiin liittyvät merkinnät ovat hyvinkin ”aikansa eläneitä”,  siihen aikaan ja tarpeeseen syntyneitä ja näinollen valmiita siirrettäväksi karttojen historia -kategoriaan, pois nykyarkikäytöstä. Jos sota-aikana oli pakko tukahduttaa tunteet jotta selvittiin ja pysyttiin hengissä, tänäpäivänä tunteet olisi aika saada kokea läpi ja hyväksyä. – Jotta pysytään hengissä.
Toisaalta monet vaikeiden aikojen jättämät merkinnät toimivat vahvistavina ja kannustavina kartoillamme. Sinnikkyys ja sitkeys, työn arvostus ja luovuttamattomuus, huikeita merkintöjä kartan pohjakerroksissa!

Arjessa lasten kanssa vanhemman ja kasvattajan omat karttamerkinnät vaikuttavat paljon. Monella voi olla tunnekartassaan esim. tällainen merkintä: Lapsen on hyvä olla mahdollisimman reipas, varsinkin silloin jos pelottaa. Moni on varmasti kuullut lauseen lääkäriin tai hammaslääkäriin mennessä: Olethan sitten reipas!? Reippaus ihannoitavana ominaisuutena voi olla ujon ja aran lapsen kohdalla iso tragedia. Sinänsä reippaus on ihan hyvä ja hyödyllinen taito mutta hitaan ja tarkkailevan lapsen reippaaksi painostaminen on lapsen identiteetin ja luontaisen temperamentin polkemista, viesti siitä että olet vääränlainen. Ujo ja arka lapsi tarvitsee turvaa ja läsnäolevaa aikuista. Näissä tilanteissa reippaus voikin olla seurausta riittävästä turvasta, se tulee ajallaan jos tulee.

Kartantutkimistalkoisiin, suomalaiset!

Tärkeää on ymmärtää myös se että kullakin kartan käyttäjällä on tulkintavastuu omasta kartastaan, miten sitä käyttää. Pitääkö karttaansa ainoana oikeana, katsooko sitä mustavalkoisena totuutena vai ottaako tietoisesti vastuun seuraaville sukupolville siirtyvistä merkinnöistä. Tunneasioissa karttamerkintöjen kyseenalaistaminen on todella tärkeää. Siinä meillä jokaisella on mahdollisuus: Katsoa omaa karttaansa, mikä siinä on kelvollista ja hyvää juuri tässä ajassa ja ymmärryksessä, mikä taas sellaista jonka on jo aika haalistua ja poistua kartasta.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *