Miksi teen tätä työtä?

Kun kirkastan mielessäni kuvan siitä mitä kohti olen menossa, näen kuvan lapsen katseesta. Lapsi, tyhjä taulu johon hänen kohtaamansa ihmiset ja kokemukset kirjoittavat omia merkintöjään, luovat hänen karttaansa, todellisuuttaan tästä maailmasta. Katselen noihin silmiin ja tiedän, että minun tulee tehdä tätä työtä. Puhua tunteista, puhua lapsen kohtaamisesta, puhua sisäisestä lapsesta joka meissä kaikissa aikuisissakin asuu. Jos osa meistä, rationaalinen järki ja looginen ajattelu riisutaan hetkeksi pois, tulee esiin tunteva, kokeva sisäinen lapsi kysymyksineen ja kohtaamattomuuksineen.

Kohtaamisen merkitys

Kohtaamalla ihmisen myötätuntoisesti, hyväksyen haavoittuvaisuuden ja heikkouden, voimme saada kosketuksen lapseen joka kerran olimme. Sitä kautta löytyy syvempi ymmärrys itsestä: Miksi reagoin niin kuin reagoin. Miksi tunnen tai en uskalla tuntea? Miksi en kestä lapseni tunnetta?

Sitä kautta tapahtuu muutos joka johtaa kykyyn ja mahdollisuuteen kohdata lapsia aikuisena, turvallisena aikuisena. Kun oman sisäisen lapsen tunteet on kohdattu ja hyväksytty, saatu riittävästi turvaa, löytyy rauha ja vapaus, uskallus olla läsnä lapselle.

Mitä siitä seuraa?

Sukupolvien takaa kumpuaa kartoillemme monenlaista. Kohtaamattomia kipuja, turvattomuutta, sodan kauhuja ja täysin kohtuuttomia kohtaloita. Siksi on hyvä tässä ajassa kun se on mahdollista, pysähtyä. Katsoa mitä on ollut, miten se vaikuttaa meissä nyt ja mitä haluamme jatkossa. Ymmärrys, kohtaaminen ja tunteminen turvassa tekevät hyvää.

Lahjana itsellemme, menneille ja tuleville sukupolville.


 

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *